Eden Cup Oulussa
Ensimmäinen Eden Cup junioriturnaus onnistui yli odotusten. Pelit saatiin pelata kauniissa säässä, Heinäpään urheilualueella. Turnauksessa oli mukana 60 joukkuetta eri ikäkausilta. Ensi vuonna turnaus järjestetään 24. - 26.7.2009, mukaan odotetaan noin 100 joukkuetta. |
Nuorten suurleiri 2008 Kajaanissa
Pesäpalloa harrastavat D-nuoret kohtasivat Kajaanissa, yhdessä kesän laajimmista leiritapahtumista. Mukana oli liki 2000 nuorta ja ohjaajaa. Oulunsalon Vasaman D94 tytöt voittivat leirimestaruuden ja Suomen Mestaruuden kilpasarjassa
Kuvakooste1 OsVa - Porin Pesäkarhut D-94
Kuvakooste2 Kajaania ja poikien finaalijoukkueiden palkintojen jako |
KeKi - MuPS C-tyttöjen pohjoislohkon leirikarsinta
Molemmat joukkueet esittivät yleisölleen näyttävää lyöntipeliä ja onnistuneita ulkopelisuorituksia komeine polttoheittoineen. Kempeleen Kiriä valmentaa ja peliä ohjasi kuluvallakin kaudella edelleen Superpesiksen valioihin lukeutuva Pattijoen tähtipelaaja Jarkko Kokko. Muhosen Pallo-Salaman kaarella lähtömerkkejä juoksijoille puolestaan vinkkaroi vielä viimekaudella Oulun Lipoa edustanut Pasi Pohjola. 27.6.2008.
|
Pesistä, D-nuorten alueleiri Kemissä
D-nuorten alueleiri järjestettiin Kemissä. Kävimme seuraamassa päätöspäivän tapahtumia. Tyttöjen loppuottelusta ja päätöstilaisuudesta on kuvakoosteessa runsaasti kuvia.
12.06.2008
|
Rospuuttoturnaus 2008
OLS:n jalkapallokauden avausturnaus järjestettiin Pateniemen tekonurmella 17-18.5. Mukana menossa olivat ikäluokat 97-03.
18.5.2008 |
Kauden päättäjäiset
Oulun Kärppien juniorit viettivät juhlavaa kiekkokauden päätöstilaisuutta Raksilan Energia Areenalla. Päättäjäisiin osallistui yli tuhat kärppäläistä ja heidän vanhempiaan.
10.5.2008 |
Luistelukoulun lopputurnaus
Kärppien luistelukoulun ja korttelikiekon lopputurnaus pidettiin Linnanmaan jäähallilla 19.4.2008. Luistelukoulun nuorimmat "Taaperot" ovat alle kolmevuotiaita. Kauden päätöstapahtumaan osallistuttiin iloisella mielellä ja hauskaa oli. Oulun Kärpät 46 ry:n toimistosihteeri Eeva Laitisen mukaan luistelukoulun ja korttelikiekon tapahtumiin on osallistunut säännöllisesti yhteensä yli 500 lasta. 19.4.2008 |
Kärpät C Suomen Mestari
Kärpät - Jokerit 26.3. Kärppien C-junioreiden 2. finaali Oulussa Kärpille 6 - 5
Katso kuvakooste 23.3. finaalista
Perjantaina 21.3. pelattu 1. finaaliottelu päättyi Kärppien voittoon Aleksi Niemitalon jatkoaikamaalilla. Kai Petäjäkangas teki hattutempun. Matkan varrelta 26.3.2008
|
Kärpät C-tyttöjen Suomen Mestari
Hopeaa voitti Sport ja pronssia Ilves. C-tyttöjen SM-turnaus pelattiin Kuortaneella ja Alavudella 15.- 16.3. Turnaukseen osallistui 10 joukkuetta. Suomen Mestarit kukitettiin 5.4.2008 Kärpät - Blues finaaliottetlussa. Katso Kuvakooste 1. finaalista 16.3.2008
|
Blues taisteli Kärppien finaalivastustajaksi
Jokerit joutui tyytymään pronssipeliin, espoolaisjoukkueen hurjan loppukirin johdosta. Blues selvitti tiensä finaaliin kovalla asenteella. Jokerit oli jo otteluvoitoin 3 - 1 johdossa, mutta hävisi kolme viimeistä ottelua. Jokerien ja Bluesin välinen ottelusarja oli varsin tasaienen, jota hyvin kuvaa neljä jatkoajalle mennyttä ottelua. 03.04.2008 |
Mestaruus katkolla Helsingissä Kärpät - Jokerit C SM
Kärppien C-junioreiden 2. finaali Oulussa Kärpille 6 - 5
Perjantaina 21.3. pelattu 1. finaaliottelu päättyi Kärppien voittoon Aleksi Niemitalon jatkoaikamaalilla. Kai Petäjäkangas teki hattutempun.
Matkan varrelta
|
Pronssia Bluesille
Kärpät sevitti tiensä B-nuorten SM-sarjan pronssiotteluun. Hyvin sarjassa taistellut kärppäjoukkue joutui taipumaan Espoossa pelatussa pronssiottelussa numeroin
5 - 2 (1 - 1, 3 - 1, 1 - 0) Kärppien maalintekijät olivat Joonas Ryynänen ja Joonas Donskoi |
|
Kärpät - TPS C-SM-playoffs, välierät
Kärpät selvitti tiensä finaaliin voittamalla TPS:n otteluvoiton 2 - 0. Oulussa 16.3. pelattu ottelu ratkesi vasta jatkoajalla kun Markus Korkiakoski laukoi ohi hyvin pelanneen mv Järvisen. Finaaliottelut alkavat Helsingissä pitkäperjantaina 21.3. vastustajaksi asettuu Jokerit. Jokerit tarvitsi finaalipaikan varmistamiseksi kolme ottelua Ilvestä vastaan. |
Matkan varrelta
Oulun Kärppien kausi on sujunut erinomaisesti. Naiset voittivat pronssia ja B/C-nuoret ovat taistelemassa mitaleista. Liigajoukkue on voittanut runkosarjan ja jatkaa pelejä pleijareissa. Kärpät tähtää huipulle, Venäjän sarja puhuttaa ja kansainvälistyminen etenee. Työtä on tehty myös muissa Oulun ja ympäristön seuroissa. Menestystä on syntynyt vaihtelevasti, seuran resursseista riippuen.
|
Kuukauden juniori Juho Niemi
Maaliskuun kuukauden juniori palkittiin 12.3. Playoff-ottelussa Kärpät - Ilves. Juho on harrastanut jääkiekkoa 5- vuotiaasta jolloin isä ilmoitti Juhon Kärppien kiekkokouluun. Juhon nykyisellä joukkueella pelit ovat menneet "ihan hyvin" |
Kuukauden juniori Juho-Perttu Kyllönen
Helmikuun kuukauden juniori Juho-Perttu Kyllonen D2-juniorijoukkueesta palkittiin Kärpät - Ilves ottelussa. Puolustajana pelaava nuorimies kertoi Radio Megan haastattelussa, että hänen esikuviaan jääkiekkoilijoina ovat Kärppien puolustaja Juho Jokinen ja NHL-joukkue Philadelphia Flyerissa pelaava Kärppien kasvatti, puolustaja Lasse Kukkonen.
|
Kuukauden juniori Markus Nutivaara
Tammikuun kuukauden juniori Markus Nutivaara D1-juniorijoukkueesta palkittiin Kärpät - Ässät ottelussa. Stipendin luovuttaja oli Radio Mega ja Markku Niemitalo.
|
26. Rantalakeus-turnaus
Pohjois-Suomen merkittävin F-junioriturnaus käynnistyi perjantaina, avajaisia vietettiin lauantaina ja turnauksen lopputulokset olivat selvillä sunnuntai-iltana. Kaksikymmentä kaksi joukkuetta kamppaili nuorella innolla keskinäisestä paremmuudesta. ...Kuvakooste 25. - 27.1.2008
|
Raksilan Harjoitushalli, Oulu
Oulun uusin jäähalli alkaa olla avauskunnossa. Harjoitushalli sijaitsee Raksilan urheilukeskuksessa, Oulun Energia Areenan ja pesäpallostadionin välissä. Hallin omistaa Kiinteistö Oy Raksilan Harjoitushalli. Kiinteistöyhtiön hallitus muodostuu Oulun kaupungin ja Oulun Kärppien organisaation edustajista, toimitusjohtajana toimii Heikki Airio 19.1.2008 |
Kärpät - Pelicans A-nuorten SM-liigaa
Kärpät palasi juurilleen, pelasi tasapainoisesti ja voitti tärkeät pisteet Pelicansilta. Pelicans taistelee Kärppien kanssa pääsystä kahdeksan joukkoon ja playoff-otteluihin. Pelicans-maalit syntyivät kärppäkasvattien mailasta.
Erätauolla kävivät esittäytymässä Oulun Luistelukerhon Minorit-sarjassa kilpaileva Tähtitytöt...kuvakooste 12.1.2008
|
Kärpät - HPK B-nuorten SM-liigaa, kuvakooste
Kärpät teki ensimmäisessä erässä kaksi maalia ensimmäinen jo neljännellä minuutilla ylivoimamaali. Kärppien Niemitalo teki myös toisen maalin erän puolivälin jälkeen. HPK kavensi ensimmäisessä erässä Korkkulan 2 - 1 maalilla ja aivan toisen erän lopulla Koivu tasoitti. Ottelu meni tasaisena rankkareihin.
3 - 2 RL (2 - 1, 0 - 1, 0 - 0, 0 - 0) 6.01.2008 |
Kärpät - Jokerit, B-nuorten SM-liigaa, kuvakooste
Jokerit aloitti maalinteon ensimmäisen erän kuudennella minuutilla. Maali jäi Jokerien ainoaksi. Kärpät ratkaisi tasaisen ottelun ensimmäisessä erässä tekemällä kolme maalia. Toinen ja kolmas erä olivat maalittomia, loppunumerot 3 - 1 (3 - 1, 0 - 0, 0 - 0) 5.01.2008
|
Kärpät - LULEÅ HF, B-nuorten harjoitusottelu
Luleå HF:n vierailun toinen pelipäivä jatkui siitä mihin edellinen päättyi, Kärpät voitti ottelun 5 - 4 (3 - 2, 1 - 1, 1 - 1). Räväkät nahistelut johtivat useisiin jäähyihin, kaikkiaan 20 kpl, 52 min.
Luleå HF:s andra speldag i Uleåborg fortsatte från första dagens händelser, Kärpät vann matchen 5-4 (3-2, 1-1, 1-1). De häftiga slagsmålen i spelet ledde till flera utvisningar, sammanlagt 20 st., 52 minuter. 29.12.2007
|
Kärpät - LULEÅ HF, B-nuorten harjoitusottelu
Kärppien ja Luleå HF:n keskeisille peleille on pitkät perinteet. Raksillan Energia-Areenalla pelattu ottelu päättyi Kärppille 4 - 1 (3 - 1, 0 - 0, 1 - 0).
Det finns långa traditioner till spelen mellan Kärpät och Luleå HF. Spelet på Raksila Energia Areena slutade för Kärpät 4-1 (3-1, 0-0, 1-0). 28.12.2007
|
Kärpät - Ässät A-nuorten SM-liigaa
Suomen Tasavallan yhdeksäskymmenes Itsenäisyyspäivä innosti Oulun Kärppien A-nuoret esittämään parastaan Oulun Energia Areenalla. Kärpät järjestivät kotiyleisölleen kunnon ”ilotulituksen” isänmaan juhlapäivän kunniaksi. Kamppailussa ”tuuletettiin” yhteensä yksitoista maalia.
6.12.2007 |
Kärpät - JYP A-nuorten SM-liigaa
Kärpät A-junnot ottivat kauden seitsemännen kotivoittonsa Raksilan keskiviikkoillassa. Kärppien yläpuolella sarjataulukossa syyskauden viihtynyt JYP pehmeni Kärppien kynsissä päätöserässä...Kuvakooste 28.11.2007 |
Kuukauden juniori, Roope Stenbäck
Marraskuun kuukauden juniori Roope Stenbäck C-2 juniorijoukkueesta palkittiin 22.11. Kärpät - HIFK ottelussa.
|
Laser HT - K-Vantaa 5 - 2 (2 - 0, 2 - 0,1 - 2) B-nuorten I-divisioonaa
Oulun eteläpuolisen ”Lakeuden ylpeys” Laser HT B-nuoret näyttivät pääkaupunkiseuduta vierailleelle Kiekko-Vantaan joukkueelle, että mustaa lättyä osataan liikuttaa myös kehäkolmosen ulkopuolella. Laser HT hallitsi kotihallissaan ottelun kulkua ja vei peliä isännän ottein. 18.11.2007 |
Kärpät - Tappara A-nuorten SM-liigaa
”Tapparan teräs” taipui ja Kärpät kuittasi näin kotikatsomonsa edessä riemukkaasti Tampereella kirvesrinnoille edellisessä kohtaamisessaan kärsimänsä jatkoaikatappion. Sarjataulukon kannalta tärkeät kolme pistettä jäivät Raksilaan. 18.11.2007 |
Kärpät - Lukko, A-nuorten SM-liigaa
Runkosarjassa kaksi tasapäisesti ottelevaa joukkuetta Lukko ja Kärpät, pelasivat Oulussa tasaisen ottelun. Lopputulos ei anna oikeaa kuvaa ottelun vaiheista, Lukon pelaajat jäähyilivät. Kärpät hyödynsi ylivoiman tehokkaasti ja latoi kaikkiaan neljä maalia, Lukon jäätyä nollille. ...Kuvakooste ottelusta
17.11.2007 |
Kuukauden juniori, Markus Korkiakoski
Lokakuun kuukauden juniori Markus Korkiakoski C-1 juniorijoukkueesta palkittiin 15.11. Kärpät - Ilves ottelussa. |
Kärppien luistelukoulun turnaus 2
Luistelukoulun turnauksessa jäällä luisteli innokkaita ja aidosti pelistä nauttivia lapsia. Oulun Kärppien luistelukoulu on toiminut yli kymmenen vuoden ajan, niinpä turnaus vietiin läpi rutiinilla... 90 kuvan kooste 11.11.2007 |
Kärpät - Ilves A-nuorten SM-liigaa
Kärppien hyvän alun jälkeen peli oli jo toisen erän alussa 4 - 2 Kärpille. Ilves kuitenkin tuli takaa ja meni ohi, voittaen puhtaasti 4 - 6. Ilveksen Matias Sointu palkittiin ottelun ykköstähtenä ansaitusti (3 + 1). Jaakko Pellisellä (0 + 4) ja nivalalaislähtöisellä Henri Sandvikillä (1 + 1) oli myös hyvä ilta. 31.10.2007 |
Kärpät - Ilves 2 - 5 (0 - 2, 1 - 1, 1 - 2), Naisten SM-sarjaa
Kärpät oli pelannut edellisenä päivänä vahvan pelin Ilvestä vastaan. Voitto oli maistunut makealta ja kärppäjoukkue aloitti ottelun muistellen edellistä päivää. Toiseen erään tuli sisuuntunut Kärppänaaras, mutta Kärppien takaa-ajo ei tuottanut toivottua tulosta. ...42 kuvan kooste 28.10.2007 |
Kärpät - HPK 5 - 2 (3 - 0, 0 - 1 , 2 - 1) A-nuorten SM-liigaa
Sarjajohtajan paikalta Ouluun saapunut HPK A-nuoret saivat vastaansa kylmän pohjoistuulen Oulun Energia-areenalla. Pohjois-Suomen ylpeys pysäytti ”ritaripaidat” heidän omilla aseillaan; joukkueen yhteispelillä, vauhdilla ja taklauksilla sekä taitavilla yksilö suorituksilla. 27.10.2007 |
Kärpät - Ilves 2 - 3 (0 - 1, 1 - 1,1 - 1), B-nuorten SM-sarjaa
Ilves johti jo 2 - 0, mutta kärppäkone ei siitä hyytynyt vaan tasoitti. Ilveksen johtomaali 2 - 3 oli kuitenkin voittomaali vaikka Kärpät pelasi rohkeasti lähes neljä viimeistä minuuttia ilman maalivahtia. Ilvespuolustus kesti tykityksen ja vei täyden pistepotin. ...37 kuvan kooste 27.10.2007 |
Kärpät - KalPa 4 - 1 (0 - 1, 3 - 0, 1 - 0) A-nuorten SM-liigaa
KalPa on taitava ja vahva joukkue, joka hyökkäsi ahnaasti Kärppien maalille. Viimeistely jäi kuitenkin puuttumaan. Maalivahti Antti Rautiolan ohittamattomuus takasivat Kärpille täyden pistepotin nimekkäistä vieraistaan. 48 kuvan kuvakooste. 14.10.2007 |
Kärpät M - Laser HT A -95, 5 - 2
Joukkueet pelaavat SJL:n sarjassa; Pallas Hockey Liiga D 2 syksy 2007 lohko 2. Joukkueiden peli näytti varsin valmiilta, opit olivat menneet perille. Kärppien nuori joukkue oli vahvempi ja onnistui pelissä Laseria useammin. 13.10.2007 |
Kuukauden juniori, Sami Suorsa
Syyskuun kuukauden juniori Sami Suorsa Kärppien B-1 juniorijoukkueesta palkittiin 25.9. Kärpät - Tappara ottelussa. |
Hartwall- turnaus
OTP:n syysturnaukseen osallistuivat paikalliset jalkapalloseurat. JUNNUT.com on koonnut suuren kuvakoosteen, 227 kuvaa jalkapalloturnauksesta ja kentän laidalta.
Turnaustulokset. 22. - 23.9.2007 |
Kärpät - Ässät, A-nuorten SM-liiga
Kärpät otti viikonlopun kotipeleistä täyden potin. Kärppien ja Ässien välinen ottelu säilyi tasaisena aivan loppuvihellykseen saakka. 23.9.2007 |
Kärpät - SaiPa, A-nuorten SM-liigaa
SaiPa matkusti Kärppien vieraaksi kovin odotuksin, mutta alivoimapelaaminen ja jäähyily johtivat selvään kärppä-voittoon. Kärppien seitsemästä maalista viisi tehtiin ylivoimalla. 22.09.2007 |
Nordic U20 trophy 2007,
Helsingissä 23. - 28.8.2007 |
HIFK C-nuorten Suomen Mestari,
Kärpille hopeaa. 2007 playoffs finaalipelit Oulussa 21.3. ja 25.3.2007 |
Sakari Manninen
tammikuun juniori, Oulun Kärpät 46 ry, 30.1.2007 |
25. RANTALAKEUS-turnaus
26. - 28.1.2007 |
Mikko Tauriainen
Kuukauden juniori joulukuussa 2006, Oulun Kärpät 46 ry |
Taneli Onnela
Kuukauden juniori marraskuussa 2006, Oulun Kärpät 46 ry |
Kärpät - Tappara
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 18.11.2006 |
.Kärpät - HIFK
C-nuorten SM-sarjaa Oulussa 12.11.2006 |
Kärpät - JYP,
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 1.11.2006 |
Mikael Granlund
kuukauden juniori lokakuussa 2006, Oulun Kärpät 46 ry |
Kärpät - Jokipojat
B-nuorten SM-sarjaa Oulussa 8.10.2006 |
Joonas Komulainen
Kuukauden juniori syyskuussa 2006, Oulun Kärpät 46 ry |
Laser HT - Jokipojat
A-nuorten I-divisioonaa Kempeleessä 24.9.2006 |
Oulun Luistinseura
juniorijalkapalloturnaus 16. - 17.9.2006 |
Kärpät - Ässät
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 16.9.2006 |
Kärpät - Ilves
A-nuorten SM-liigan sarja-avaus Oulussa 13.9.2006 |
Kärpät, A-nuorten SM-liigajoukkue
pelaajaesittely, 7.9.2006 |
Stockmann-turnaus Oulussa 26.-27.8.2006
Toisen päivän kuvat su 27.8. |
Stockmann-turnaus Oulussa 26.-27.8.2006
Ensimmäiset kuvat la 26.8. |
Harrastekiekkoa pelaamaan,
Jytäjunnut etsii uusia pelaajia, 21.08.2006 |
Jannen Kiekkoleiri
18. - 22.6.2006 Kiimingissä |
Kuva-albumi,
F-kortteliturnaus Linnanmaalla |
Kuva-albumi,
Kärpät D93 KV-turnaus 1. - 2.4.2006, Linnanmaa |
Kärpät D93 kv-turnaus, D-junioriturnaus Linnanmaalla
Otteluohjelmat ja tulokset, Joukkuekuvat 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. |
Kärpät - Blues
A-nuorten SM-sarjaa Playoff-peli Oulussa 21.3.2006 |
Kärpät - Ilves
A-nuorten SM-sarjaa Oulussa 22.2.2006 |
Kärpät - SaiPa
A-nuorten SM-sarjaa Oulussa 19.2.2006 |
Rantalakeus-turnaus
Oulunsalossa 27.1. - 29.1.2006 |
Kuukauden juniori
Vesa Heikkinen 9.1.2006 |
Kärpät - HIFK
A-nuorten SM-sarjaa Oulussa 1.2.2006 |
Kärpät - Jokerit
B-nuorten SM-sarjaa Oulussa 29.1.2006 |
Kärpät -TPS
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 28.1.2006 |
Laser HT - Kärpät
C-nuorten SM-sarja |
Kärpät E - Laser HT P
E-95 Aluesarjaa 14.1.2006 |
Kärpät -KalPa
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 11.1.2006 |
Kärpät - Jokerit
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 7.1.2006 |
Kuukauden juniori
Kalle Ylisiurua 27.12.2005 |
Kärpät - JYP
B-nuorten SM-sarjaa 10.12.2005 |
Kuukauden juniori
Teemu Sanaksenaho, 08.12.2005 |
Laser HT 95P - Kärpät 95P
E2 junioreiden aluesarjaa Oulunsalossa 4.12.2005 |
Kärpät - Tappara
B-nuorten SM-sarjaa 26.11.2005 |
Kärpät - Pelicans
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 19.11.2005 |
Kuukauden juniori
Hannu Erkkilä |
Kärpät - IPK .
B-nuorten I-divisioona, ristiinkarsinta Oulussa 29.10.2005 |
Stockmann-turnaus
Oulussa Linnanmaalla 27. - 28.8.2005 |
Kärppien kiekkokoulu
Kempelehallissa 6.-10.6.2005 |
Milleniumliigan turnaus
Haukiputaalla 9.4.2005 |
Rosso-turnaus2.-3.4.2005
Kärpät voitokkaina valk.1. ja musta 2.,Ässät 3.,Tappara |
| Kärpät - Ässät, C-nuorten SM-sarjan finaalipeli 25.3.2005 ja Kärppänuorten kukitus |
E2-P Kärppäjunnut
harjoituksissa Linnanmaalla 26.02.2005 |
Kärpät - KalPa
B-nuorten SM-sarjaa Oulussa 5.2.2005 |
Rantalakeus-turnaus 2005
Oulunsalossa F-juniorit (-95, -96) 28. 30.1.2005 |
K-Oulu - Kärpät, Ahmat.
F-juniorit Korttelisarjan pelit Oulussa 17.1.2005 |
Kärpät - HIFK sekä raporti otteluista Kärpät - Jokerit ja Kärpät - TPS
B-nuorten SM-sarjaa Oulussa 15.-16.1. ja 23.1.2005 |
Kärpät - Ässät
B-nuorten SM-sarjaa Nivalassa 19.12.2004 |
K-Oulu - TIHC
B-nuoret II-divisioonaa Oulussa 11.12.2004 |
K-Oulu - RoKi
B-nuoret II-divisioonaa Oulussa 27.11.2004 |
K-Oulu - PaKa
B-nuoret II-divisioonaa Oulussa 30.10.2004 |
Kärpät - K-Vantaa
B-nuorten SM-sarjaa Oulussa 9.10.2004 |
Kärpät - K-Oulu
B-nuoret I-divisioonan karsintaa Oulussa 3.10.2004 |
Kärpät - Kemin Lämärit
B-nuoret I-divisioonan karsintaa Oulussa 18.9.2004 |
K-Oulu - TIHC
B-nuoret I-divisioonan karsinta Oulussa 18.9.2004 |
Stockmann-turnaus
Oulussa 28. - 29.8.2004 |
Linnanmaa-turnaus
Oulussa 21. - 22.8.2004 |
Pesäpallon G- ja F-nuorten alueleiri
Oulunsalossa 23. - 25.7.2004 |
Tallinnan Pääsiäisturnaus 10. - 11.4.2004 Virossa. Tallin Easter Tournament 2004. Tallinna Rahvusvahaline Jäähoki Noorte 1986 a.s. Turniir
|
Pelikaanit - Kiekko-Oulu
Tallinnan pääsiäisturnaus Virossa 10.4.2004 |
Vipers - Kiekko-Oulu
Tallinnan pääsiäisturnaus Virossa 10.4.2004 |
PSK - Kiekko-Oulu
Tallinnan pääsiäisturnaus Virossa 11.4.2004 |
Pelikaanit - Kiekko-Oulu
Tallinnan pääsiäisturnaus 10.4.2004 |
A Kärpät - JYP
A-nuorten SM-Liigaa Oulussa 07.3.2004 |
Kärpät - HIFK
B-nuorten SM-Liigaa Oulussa 28.2.2004 |
Kärpät - Laser
C88, I -divisioona, koilislohko, Linnanmaalla 21.2.2004 |
Kärpät - TPS
C-nuorten SM-Liigaa Oulussa 21.2.2004 |
K-Oulu - KeKi
B-nuoret tasasivat pisteet II-divisoonassa Oulussa 15.2.2004 |
Rantalakeus-turnaus
F-juniorit Oulunsalossa 23. - 25.1.2004 |
RoKi - K-Oulu
B-nuoret, II-divisoonaa Rovaniemellä 25.1.2004 |
Kärpät B - Ilves
B-nuorten SM-Liigaa Oulussa 17.1.2004 |
A Kärpät - Ilves
A-nuorten SM-Liigaa Oulussa 16.1.2004 |
Laser - KalPa
C-nuoret SJL 1-divisioonaa Kempelehallissa 11.1.2004 |
Laser - IPK
C-nuoret SJL 1-divisioonaa Oulunsalossa 10.1.2004 |
K-Oulu C-88
harjoituksissa Oulun jäähallissa 28.12.2003 |
Bauer-turnaus
Jäälihallissa 13.12.2003 Oulun Kärppien korttelisarjaa D - F, mukana:
St.Louis Blues, Buffalo, Minnesota, Sudet, Pantterit, Kotkat, Hurtat, Puumat, Ahmat, Oravat ja Majavat |
Laser - Kärpät
C88, I -divisioona, koilislohko, Kempelehallissa 10.12.2003 |
K-Oulu - PaKa
B-nuoret, II-divisoonaa Oulussa 6.12.2003 |
K-Oulu - SuPs,
C-89 SJL, Alueen välisarja, Oulussa Linnanamaalla 6.12.2003 |
Laser - EtPo,
Kempelehallissa C1-nuoret,1-divisionaa, lohko 1
29.11.2003 - Linkit SJL:n tilastosivuille |
F95-junnuturnaus
Jäälihallissa 22.11.20003. Mukana yhdeksän joukkuetta kuudesta seurasta; Haukiputaan Ahmat ( Ahmat ), Kemin Lämärit (Lämärit), Kiekko-Ketut ( Ketut ), Kiimingin Kiekko-Pojat ( KKP ), Limingan Kiekko ( LiKi ) ja Tornion Ice Hockey Club (TIHC). |
Ahmat - Kiekko-Oulu
B-nuoret II-div. Haukiputaalla 15.11.2003 |
K-Oulu - RoKi
B-nuoret aluesarjassa, II-divisoonaa Oulussa 8.11.2003 |
Lindström - turnaus F94 Oulunsanlon jäähallissa 26.10.2003
Mukana: Haikiputaan Ahmat, Kiekko-Oulu, Kiekko-Ketut Kempeleestä,
KKP - Kiimingin Kiekkopojat, Kemin Lämärit, TeKi Teräskiekko Raahesta
ja TIHC Torniosta |
Laser - PaKa
Laserin C1-nuoret 1-divisionaan 25. - 26.10.2003 |
Yläasteen liikkuntal. - HC Kotipizza
Kastellin ja Karjasillan yläasteen liikuntaluokat sekä
Happy Hokey joukkueet harjoituksissa 25.9.2003 |
YJK - Kiekko-Oulu
B-nuorten I-divisionan ristiinkarsinta Ylivieskassa 21.9.2003 |
A Kärpät - Ilves
A-nuorten SM-Liigaa Raksilassa 20.9.2003 |
C89 Kärpät - EtPo
Harjoituspeli Linnanmaalla 5.9.2003 |
Ahmat - Kiekko-Oulu
PaKa - Ahmat
Kiekko-Oulu - PaKa
Jääkiekkoa, B-nuorten harjoituspelit Haukiputaalla 30.8.2003 |
Oulun Kärppien C-turnaukset
Oulun Linnanmaalla 23. - 24.8.2003 |
C-88 KL-Paino turnaus
Oulun Linnanmaalla 23. - 24.8.2003 |
C-89 Stockmann turnaus
Oulun Linnanmaalla 23. - 24.8.2003 |
K-Oulu - Ahmat
B-nuorten harjoituspeli Oulussa 17.8.2003 |
KEMPELE - SUMMA
pesäpalloa B-nuorten leirillä Kempeleellä 6.8.2003 |
MuPS - KeKi
pesäpallon aluesarja F-pojat, Muhos 30.7.2003 |
OsVa - MuPS,
E-tyttöjen pesistä Oulunsalossa 2.6.2003 |
Juniorikauden päättäjäiset
Oulun Kärpät 17.5.2003 |
Asplöven HC - K-Oulu,
harjoitusottelu Haaparannalla 29.3.2003 |
NetHawk-turnaus
Oulunsalon jäähallissa 29. - 30.3.2003 |
C87 Aluesarjan lopputurnaus ;
PaKa, Laser, KeLä, K-Oulu. Kuusamossa 15.3.2003 |
|
Laser HT:n ja Kärpien
C-nuoret jatkoon 22. - 23.2.2003
|
C87, Laserille tuplapotti
Kiekko-Oulua ja Ahmat pisteittä 8. 2. 2003 |
Kärpät - JYP,
C-nuorten SM-sarjaa Oulussa 18.1.2003 |
K-Oulu - PaKa
C-87 Aluesarjaa Oulussa 18.1.2003 |
Kärpät - Tappara
A-nuorten SM-liigaa Oulussa 18.1.2003 |
K-Oulu - Ahmat
C-87 Aluesarjaa Oulussa Linnanmaan jäähallissa 12.1.2003 |
G-junnuturnaus
Jäälihallissa, KKP, TICH, Ketut, Ahmat 12.1.2003 |
Et-Po juhlaturnaus Ylitorniolla,
C87 joukkueita pohjoisesta 28. 29.12.2002 |
Pyhäjokilaakson junnu-turnaus
Oulaisissa 28.12.2002 |
Maaottelu Suomi - Ruotsi
< 16 vuotiaat, maaottelussa. Oulussa 12.12.2002 |
Kiekko-Oulu - Laser HT
C87 Aluesarjapeli Linnanmaalla 8.12.2002 |
Junnuturnaus Jäälissä ,KKP ja KETUT (F,G-jun. kilpailusäännöistä)
Nuorimmat Janne Niinimaan luistimien jäljillä 1.12.2002 |
Kiekko-Oulu - Kemin Lämärit
C1 aluesarjapeli Oulussa 30.11.2002 |
PaKa - Kiekko-Oulu
C1 aluesarjapeli Kuusamossa 24.11.2002 |
Kärpät 2 - Kiekko-Oulu
C-nuoret, SM -ja I-div. karsintasarjapeli Oulussa 26.10.2002 |
Kärppien E- ja F-juniorit
harjoituksissa Linnanmaalla 24.10.2002 |
Kärpät - Lukko
B-nuorten SM-sarja 20.10.2002 |
Kiekko-Oulu
C88 jääkiekkoa Oulussa 19.10.2002 |
Kiekko-Oulu - PaKa C1
SM-karsintasarjan peli Oulussa 19.10.2002 |
Kärpät - Tappara
A nuorten -SM, Lohko 1 alkusarjan peli Raksilassa 13.10.2002 |
C-88 Kiekko-Oulu
harjoituksissa Raksilassa 2.10.2002 |
EtPo - K-Oulu,
C SM-karsinta Ylitorniolla 28.9.2002 |
Kiekko-Oulu - Cowboys
C1 SM-karsintasarjan peli Oulussa 21.9.2002 |
Kärppien luistelukoulu
harjoittelee Linnanmaalla 21.9.2002 |
Kärpät - Raahe-Kiekko
C1 SM-karsintapeli Oulussa 21.9.2002 |
Ringette turnaus Oulussa
Linnanmaan jäähallissa 21.9.2002 |
Kärpät - Ässät
A-nuorten SM-liigaa, Oulussa 14.9.2002 |
Junioriturnaus
Raahessa 7. - 8.9.2002 |
Kemin Lämärit - K-Oulu, C-87 harjoitusottelu
Kemissä 7.9.2002 |
Laser C2 - Laser 88, harjoituspeli ja
samalla jäähyväisottelu C2 joukkueella 1.9.2002 |
Oulunsaloturnaus
Oulunsalo 31.8.2002 |
|
Jannen jääkiekkoleiri
Jäälissä, 22,-26.7.2002
|
|
Laser HT88, isät - pojat
29.4.2002
|
|
NetHawk-turnaus
15.4.2002
|
|
Haukiputaan Ahmat - Laser HT 88
16.2.2002
|
|
Laser HT 88 - Kärpät D88P
10.2.2002
|
|
A-nuorten SM-liiga, Kärpät - Pelicans
27.1.2002
|
|
LASER HT 88 - KÄRPÄT 88E
13.1.2002
|
|
YJK - LASER HT 88
5.1.2002
|
|
LASER HT 88 - KIEKKO-KETUT
2.1.2002
|
|
LASER HT 87 - LASER HT 88/87
3.12.2001
|
|
KÄRPÄT 89 - KÄRPÄT 88
29.12.2001
|
|
KÄRPÄT 88 - LASER HT 88/87
29.12.2001
|
|
C2-87/88 Laser HT - KuKi
15.12.2001
|
|
D2 Kiekko-Oulu - Ahmat
20.10.2001
|
|
SM-B-NUORET, KÄRPÄT - JYP
20.10.2001
|
|
ALUESARJAPELI LASER HT 87/88 - K-VESA
14.10.2001
|
|
C2-87/88, KÄRPÄT - LASER HT
30.9.2001
|
|
C86 KÄRPÄT - LASER HT
30.9.2001
|
|
C87 LASER - HERMES
15.9.2001
|
|
LASER - KÄRPÄT
5.9.2001
|
|
C-87 SAMMALLAHTI TURNAUS NIVALASSA
1.-2.9.2001
|
|
BAUER TURNAUS JÄÄLISSÄ
8. - 9.9.2001
|
|
JUNIORITURNAUKSIA
Kaudesta 1999 - alkaen
|
|
Viimeiset yhteisharjoitukset
Kärpät D87, 12.4.2001
|
|
Turku-turnaus
6. - 8.4.2001
|
|
Kärpät D87E - HOKKI
Alueen turnauskarsinta, 18.3.2001
|
|
Reksat - Kiekko-Vesa D87
24.2.2001
|
|
Kärpät D-87P - TeKi
17.2.2001
|
|
Kärpät E1 89 - Cowboys
10.2.2001
|
|
Reksat - Laser D87
10.2.2001
|
|
Torot - Reksat D87
3.2.2001
|
|
Kärpät luistelukoulu
27.1.2001
|
|
KÄRPÄT D-87E - TeKi
27.1.2001
|
|
Harjoitusottelu Kärpät D87P - C86
25.1.2001
|
|
Cowboys - Kärpät D-87E
20.1.2001
|
|
Kärpät D87E - Ahmat-86
18.1.2001
|
|
Kärpät D-87E - KuKi
13.1.2001
|
|
Kärpät A - SaiPa
13.1.2001
|
|
Kärpät 88 - KuKi
13.1.2001
|
|
JYP D87-Kärppien vieraana Oulussa
29.12.2000
|
|
Kärpät D87E - PaKa
9.12.2000
|
|
Laser HT - Kärpät D-87E
2.12.2000
|
Kärpät D87E - Nivalan Cowboys
12.11.2000 |
D-88 Kärpät - Kuhmon Kiva
Oulun harjoitusjäähalli otettu hyvin vastaan.
12.11.2000 |
Oulun Kärpät ry. JUNIORISIVUT
Kausi 1999 - 2000 *** |
Nivalan Cowboys - Kärpät
Harjoituspelit Oulussa 21. - 22.10.2000
|
Kärpät D-87 avasi harjoituspelillä
Peltituotteeln halli käyttöön, 13.10.2000 |
Kärppäturnaus Jäälihallissa
14.9.2000 |
Kärpät D87 Reksat - Torot harjoitusottelu
26.8.2000 |
INTERNATIONAL HOCKEY TOURNAMENT
PÄÄSIÄISTURNAUS 21.4. - 22.4.2000 |
|
D-87 Tshekinmaalla
Joukkueet palasivat Berounista lauantaina 8.4.2000
|
|
Kärpät D87 Torot - Reksat harjoitusottelu
1.4.2000
|
|
B-Kärpät - TPS, Kärppien SM-kulta varmistui
29.3.2000
|
|
B-Kärpät - TPS, SM-sarjan 3.finaaliottelu
28.3.2000
|
|
Kärpät D87P voitti kultaa
SJL:n Pohjoisen alueen Merikoskiliigan lopputurnauksessa
21.3.2000
|
|
Kärpät D87E (Reksat) - isät
29.2.2000
|
|
Kärpät D87E - K-Vesa
15.1.2000
|
|
Kärpät D87E - Hokki
9.1.2000
|
Perämeriliigan Lopputurnaus
6.11.1999 |
Perämeriliigan Alkuturnaus
2.10.1999 |
Kärppäturnaus D87 Jäälissä
18. - 19.9.1999 |